Kuinka brändäät itsesi työhaastattelua varten?

Kuinka brändäät itsesi työhaastattelua varten?

Brändääminen on nykyään muodikas termi ja nykyään puhutaan myös ihmisten brändäämisestä ja tämä onkin mielenkiintoinen näkökulma. Brändillä tarkoitetaan tuotteen tai palvelun tavaramerkkiä, joka liittyy kyseisen tuotteen tai palvelun aikaansaamiin mielikuviin ja brändäämisellä viitataan sellaiseen toimintaan, jonka avulla tuotteesta tai palvelusta pyritään luomaan mahdollisimman positiivinen kuva mahdollisten ostajien tai asiakkaiden keskuudessa – sekä laajemmassakin mielessä. Mietipä vaikkapa merkkilaukkua, joka maksaa useamman tuhat euroa. Brändäämällä kyseinen laukku siihen on saatu liitettyä mielikuvia, jotka tuovat kuluttajien mieleen esimerkiksi laadukkuuden ja luksusmaisen elämäntavan. Laadukas nahkainen laukku, joka ei ole tunnettua merkkiä, mutta joka on ominaisuuksiltaan luksusmerkin laukkua vastaava, saattaa maksaa vain reilun satasen, koska siihen ei liitetä samanlaisia mielikuvia kuin luksusmerkin laukkuun. Huomaatko, kuinka suuri vaikutus mielikuvilla voikaan olla!
Mieti seuraavaksi tilannetta, jossa olet menossa tärkeään työhaastatteluun. Haluaisit työn kovasti, mutta tiedät hakijoita olevan paljon. Miten siis voisit erottua hakijoiden joukosta positiivisella tavalla ja saada kyseisen työn? Brändääminen saattaa olla tähän avain!

Saatatkin nyt miettiä, että miten voisit brändätä itsesi työhaastattelua varten luodaksesi itsestäsi mahdollisimman ammattimaisen kuvan? Kaiken lähtökohtana on ammattimainen ja hyvin laadittu CV, joten kannattaa lähteä liikkeelle juurikin ammattimaisesta ja selkeästä CV:sta, joka erottuisi jollakin keinoin muista lukuisten hakijoiden lähettämistä ansioluetteloista. CV:n lisäksi tietysti myös työnantajalle lähettämäsi työhakemuksen pitäisi olla asiallinen, mutta muista erottuva.

Jos pääset työhakemuksesi ja CV:si avulla haastatteluun asti, on pukeutumisesi tärkeä osa brändäämistä. Mieti ensimmäisenä, millaista työpaikkaa olet hakemassa ja pukeudu sen mukaisesti, mutta älä kuitenkaan yritä piilottaa omaa persoonallisuuttasi äläkä valitse vaatteita, joissa tunnet itsesi epävarmaksi tai epämukavaksi. Huoliteltu ja siisti ulkonäkö luovat sinusta huomattavasti helpommin ammattimaisen ja osaavan kuvan kuin epäsiistit ja -sopivat vaatteet tai huonosti leikatut, likaiset hiukset. Jos näytät kovin epäsiistiltä, voi työnantaja jopa miettiä, kuinka voisit huolehtia työstäsi, kun et oikein näytä osaavan huolehtia edes itsestäsi. Olemme koonneet seuraavaan kappaleeseen vinkkejä, joiden avulla voit brändätä itsestäsi ammattimaisen kuvan.

Vinkkimme

– Luo selkeä CV, jossa tuot osaamisesi esille. Yritä erottua muista.

– Luo kohtelias ja muista erottuva työhakemus, joka on kohdennettu juuri haettavaa työtä varten. Yleensä kuvalliset työhakemukset tai CV:t kiinnostavat työnantajia enemmän ja luovat työntekijästä ensivaikutelman. Tarkista työhakemuksesi kieliasu.

– Pukeudu työhaastatteluun siististi ja työpaikan edellyttämällä tavalla. Tutustu jo etukäteen käytetäänkö työpaikalla tietynlaista pukeutumista? Onko pukeutuminen rentoa vai asiallista? Työhaastatteluun pukeudutaan eri tavalla jos haet lastentarhanopettajan työtä tai jos haet töihin pankkiin.

– Valmistaudu työhaastatteluun huolellisesti. Mieti jo etukäteen millaisia kysymyksiä haastattelussa saatetaan kysyä ja mitä niihin vastaisit. Jos työnantaja on pyytänyt sinua ottamaan mukaan tiettyjä dokumentteja jo työhaastatteluun, muista ottaa nämä mukaasi. Tutustu jo etukäteen työpaikkaan sekä sen toimintaan, koska tämä kertoo kiinnostuksestasi työpaikkaa kohtaan. Mieti myös, miten voisit haastattelutilanteessa tuoda parhaiten osaamisesi esiin.

– Pyri hyvään vuorovaikutukseen haastattelijan kanssa. Kättele reippaasti ja katso haastattelijaa silmiin. Kysele ja vastaa kysymyksiin. Muista hyvät käytöstavat. Kiinnitä huomiota sanattomaan viestintääsi! Kiinnitä huomiota myös äänenkäyttöösi – sen voimakkuuteen sekä puheesi nopeuteen. Ole aktiivinen!

– Muista, että luomasi ensivaikutelma on erittäin tärkeä ja että tämä ensivaikutelma luodaan yleensä jo siinä vaiheessa ennen kuin olet ehtinyt edes sanoa yhtään mitään!

– Muista työnhakijoista erottuminen on erittäin tärkeää, koska hakijoita on nykyisin yleensä runsaasti lähes työhön kuin työhön. Mieti niitä keinoja, joiden avulla voisit erottua muista – kenties voisit kertoa itsestäsi tai osaamisestasi jotakin erityisen mielenkiintoista? Ehkä sinulla on eritysen painavaa aikaisempaa työkokemusta? Tai kenties sinulla on joitakin aivan erityisiä saavutuksia?